20. maaliskuuta 2014

Eastbourne


Päästiin sit käymään lauantaina siellä Eastbournessa, mutta mukaan lähtiki Eszterin sijasta Irene. Lähettiin aamulla 9 jälkee junalla Victorialta Eastbourneen. Matka kesti jonku puoltoista tuntia, jonka jälkeen saavutiin sit perille. Sää oli ihanan aurinkoinen mutta, kun on rantakaupunki nii oliha siellä hemmetin tuulista. Käveltiin eka rannalle, jota pitkin sit lähettiin länteen päin, missä kaikki ne hienot kalliot on. Eastbourne on kuulemma enemmän semmone vanhusten kaupunki, ja sen oli vähä olonenki. Tervettä meri-ilmastoa ja penkkejä täynnä vanhuksia päivä kävelyillä.


Siinä sit käveltiin ekana Beachy headille, jonka vuoksi itseasiassa sain ajatuksen lähteä tonne. Näin siitä kuvan netissä ja googlettamalla huomasin ettei se oo ees kaukana. Oli kyllä korkeita ja jyrkkiä kallioita. Ireneä vähä pelotti, eikä se oikee uskaltanu mennä lähelle reunaa, mutta olihan se ite pakko käyä kurkkaan alas ;) Kyllä vähä mietitytti josko se tuuli ois turhan voimakas ja puhaltais alas, mutta onneks pysyi jalat tukevasti maassa. Beachy headilta käveltiin vanhalle majakalle asti (nykyään se kai on asuinrakennus, ei ainakaa ole häiritseviä naapureita mut hirveesti turisteja) ja takas, ku beachy headin lähellä oli lähimaaston ainoo ravintola, missä sit aiottiin syyä. Saatiin kunnolla liikuntaa ku käveltiin mäkiä ylös alas. Kyllä sit tuntui jaloissa.

Beachy head

Haluttiin ottaa kuvat auringon laskusta ja meillä oli kauheet suunnitelmat et mistä otetaan kuvat ja laskettiin aikaa siihen millo se laskee. Mentiin syömään ja lämmittelemään sinne ravintolaan viiden jälkeen. Tilattiin ruokaa ja saatiin ne vasta vähä vaille 6. Siinä sit yhtäkkiä huomattiin ikkunasta et se aurinko on jo laskemassa hyvää vauhtia.. Ei eka huomattu, kun luultiin sitä merta vaa pilviksi. Käytiin sit ottaa kuvia ikkunasta :D Parempi seki ku ei mitään..?
Meillä oli ollu vähä ongelmana se miten päästään takas juna-asemalle sieltä. Eka aateltiin et bussilla pääsee, mut huomattiin et siitä menee vaa semmone turisti bussi ja sit ruuan jälkeen tarkistettiin paljo maksaa, nii oli £7/hlö. Eli päätettiin ottaa taksi ku makso yhteensä vaan sen £7. Mentiin sit kuitenki juna-aseman sijasta vielä rannalle ja käytiin siinä isolla laiturilla, jossa oli sit pelihallin tapane ja jotai ravintoloita ja kaikkee. Ne oli tietenkin jo kiinni ku oli melko myöhä. Sen jälkee sit käveltiin sinne asemalle ja jouduttiin oottaan junaa siellä ulkona kylmässä melkee tunti... Mut tuliha se lopulta ja päästiin sisälle lämpimään. Ja lopulta kotiin ja nukkumaan.


Tulikohan liikaa kuvia..

13. maaliskuuta 2014

flowers everywhere


Kevät on tullut muumilaaksoon! Ja Lontooseen. Joinaki päivinä on ollu jopa +20C ja yleensä selviää pelkällä hupparilla. Me likey ~ Kukkia on joka puolella, puissa, maassa ja pensaissa ja joka paikassa. Täällä on tosi hienoja puita, joissa kasvaa ihania kukkia ja ruusujaki kasvaa puskissa ja ah että kevät on ihana <3 Vielä kun sais puihin lehtiä, ettei ne olis nii masentavan näkösiä : )



Kavereitaki on tullu nähtyä, Jonna kävi joskus tammikuun lopulla viikonloppuna ja Irene oli täällä pari viikkoa sitten lomalla, kun perhe oli ranskassa. Pian sit Kake tulee kylään ja sitte meen lomalle suomeen kahesk viikoks : ) jee. Oon nyt herkkulakossa mun lomaan asti, eli vielä vähä yli 3 viikkoa :( tää on ihan kamalaa, kauheet vierotusoireet. Otan sit kunnon matkaeväät lennolle :DD


Eszterin kanssa käytiin viime viikonloppuna kävelee ku oli nii hyvä sää ja lämmintä. Lauantaina käveltiin richmondissa thamesin varrella ja richmond parkissa. Sit törmättiin pariin tyyppiin, ja juteltiin siinä ja sit ne tarjos meille parit juomatki siinä ja oli ihan kivaa. Pari tuntia siinä meni ja sit yheksän jälkee lähettiin kotii.
Sunnuntaina sit mentiin uuellee Richmond parkkiin picnicille ja syötiin, minä subia ja Eszter mäkki ruokaa :D Yritin sit siinä kans miettiä mun esseetä collegeen, joka piti olla seuraavana päivänä valmis.. Siks lähetiinki jo 3 aikaa pois, ku mun piti tehä se essee eläin solusta. Tein sitä sitte loppu päivän ja sain lähetettyä sen ajoissa (Y) Nyt vaan ootellaan vastausta sieltä.

lehmiä richmond parkissa!

Ajattelin ehkä nyt lauantaina käydä Eastbournessa, tuolla rannikolla kattelee niitä hienoja jyrkänteitä niinku se seven sisters. Ois kiva päivä retki. Pittää vielä kysyä, josko Eszter lähtis mukaa ja jos lauantaina ois hyvä sää :)) 



27. helmikuuta 2014

Loch Ness tour part 2


Vaihteeksi taas ihan myöhässä tää postaus.. Oon vaa vähä laiska tekeen näitä : O Mutta kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai?

No tässä nyt kuitenkin loput kuvat meijän Loch Ness tourilta. Hieman ärsyttää tää bloggeri ku pilaa noitten kuvien värit ja laadun ja kaiken... Mut kai ne nyt kelpaa.

Pysähyttiin tommoselle vähä hajonneelle sillalle, joka oli sen kuskin "salainen" pysähdyspaikka. Ehkä se oli salainen mutta ei ainakaa ton matkan jälkee ku kaikki muutki pikku bussit pysähty siihe meijän jälkee. Nähtiin kans ihania Highland lehmiä :) Ne on vaa jotenki nii ihania ku niillä on tommone pitkä turkki! Ne oli kuulemma alunperin mustia kaikki, mutta ku joku kuningatar sano et se tykkää enemmän oransseista nii eiköhä niitä sitte alettu jalostaa kaikkia vaa oransseiksi :D


Miian kaa otettiin tommone Urguhart castle + Loch Ness cruise paketti, missä siis ensin päästiin kattelee tommosta linnaa (tai sen raunioita) ja sen jälkee laivalla järven poikki meijän bussille. Oli kyl hienoo ja Loch Ness on aika pelottava ku se vesi on niin mustaa ettei nää mitää ja tietty ku siellä on se Nessie : ) ... Ei vaan meille näyttäytyny :(


Paluu matkalla kaikki muut vaan nukku ja minä ja Miia kuunneltiin vaan skotti musiikkia mitä se opas meille soitti ja kateltiin maisemia. Ei ees väsyttäny vaikka oli piemää ja yleensä sammun autossa matkustaessa tosi nopeasti.